Työnantaja: Muutosturva on lakisääteinen!

Muutosturva on työllistymistä edistävä koulutus tai valmennus irtisanottaville.

Tavoitteena on tukea ja auttaa irtisanottavaa henkilöä työllistymään uudelleen. Mitä aiemmin työttömyyden alkaessa päästään eteenpäin, sitä paremmat mahdollisuudet työllistyä.

phone040 725 8358

Laki asettaa työnantajille koulutus- ja valmennusvelvollisuuden irtisanomisen yhteydessä

•työnantajille, joilla on yli 30 työntekijää
•taloudellisten ja/tai tuotannollisten syiden vuoksi irtisanotuille, yli 5 vuotta palveluksessa olleille työntekijöille.
•Voidaan järjestää irtisanomisajan aikana tai työttömyyden alkuvaiheessa.
•Voidaan myös sopia työntekijän itse hankkiman koulutuksen kustantamisesta, jolla velvollisuus voidaan kokonaan tai osittain täyttää.

Minkälaisen työnantajakuvan haluat antaa?

Hoidamme homman – Koko paketti KasvuEsedusta!

SIIRTYMÄ -palvelupaketti

4 h ryhmävalmennustapaaminen
• muutos arjen ja tunteiden kannalta
• voimavarat muutokseen
• selviytymispuun piirtäminen
• työpsykologi tai työterveyshoitaja yhdessä uraohjaajan kanssa
2 x 2 h henkilökohtaiset tapaamisen valmentajan kanssa
• osaamiskartoitus ja -profiili
• toivetyön tai -ammatin haarukointi
• mahdollisen koulutussuunnitelman luonnostelu
6 h työnhakuvalmennus
• CV, työhakemus
• haastattelu
• oman osaamisen markkinointi ja esittely

Valmennuksessa asiakkaan yksilöllisten toiveiden perusteella suunnitellaan ja kokeillaan uusia työllistymisen ja osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia.

Tavoitteet:
Valmennuksen tavoitteena on tuotannollis-taloudellisessa irtisanomistilanteessa nopeuttaa ja helpottaa työntekijän pääsyä uusiin töihin.

Työnantaja, toimi näin

•ota muutosturvapalvelu YT-neuvotteluissa asialistalle
•kerro muutosturvasta työntekijällesi
•kerro muut mahdollisuudet (työntekijä etsii oman koulutuksen, jota työnantaja kustantaa)
•ohjaa työntekijäsi KasvuEsedun Muutosturvakahville tutustumaan palvelun moniin mahdollisuuksiin

Hyödyt

Työnantajalle hyötynä on valmis paketti muutosturvan piiriin kuuluville työntekijöille. Paketti sisältää monialaisen ammatillisen koulutuksen ja työelämäverkoston laajan kirjon erilaisia työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksia.

• työntekijäistä huolehtiminen myös irtisanomistilanteissa tukee jatkavaa henkilöstöä
• hyvin hoidetut muutostilanteet vahvistavat työnantajakuvaa
• irtisanottujen työntekijöiden tulevaisuuden työllistymismahdollisuuksien parantaminen

Koulutuksen sisältö

•Oppiminen muutoksessa • muutos arjen ja tunteiden kannalta • voimavarat muutokseen • työpsykologin tai työterveyshoitajan henkilökohtaiset tapaamiset • osaamiskartoitus ja –profiili • toivetyön tai –ammatin haarukointi • koulutussuunnitelma • työnhakuvalmennus • CV, hakemus • haastattelu • oman osaamisen markkinointi ja esittely • työtreffejä vähintään kahden työpaikan kanssa • 5-15 päivää uuden työn tai tehtävän kokeilua • urasuunnitelman laatiminen ja sen mukaiset toimenpiteet • ammatillisia opintoja • työelämän korttikoulutuksia • lyhytkoulutuksia

Koulutuksen tiedot

Koulutuspäivät ja kellonajat:

Paikkakunta ja opetustila/sijainti:
Mikkeli, Pieksämäki sekä verkkovalmennus

Hinta sis.alv.:
150 € + alv 24 % / päivä / henkilö
Muutosturvapolku Muuntamo 200 € + alv 24 % / päivä / henkilö
(sisältää eri aloilla tutustumiseen vaadittavan suojavaatetuksen)

1 800 € + alv 24 % / 2 päivää / ryhmä (max. 10 henkilöä) sisältäen SIIRTYMÄ -palvelupaketin

Mikkelin ja Pieksämäen seudun ulkopuolella lisäksi matkakustannukset. KasvuEsedun toimialueen (Etelä-Savo) ulkopuolella tapahtuvat muutosturvapalvelut hinnoittelemme erikseen.

Yhteyshenkilö

Jotta hyvät neuvot eivät olisi kalliita, ota yhteyttä!

Henkilöstökoordinaattori Kristiina Leso
puh. 044 7115 300
[email protected]

phone040 725 8358
Pyydä tarjous