Koulutuksen kuvaus
Kotieläiminä pidettäviä hevos-, nauta-, lammas-, vuohi- tai sikaeläimiä sekä siipikarjaa maantieajoneuvolla kuljettavilta kuljettajilta ja hoitajilta vaaditaan pätevyystodistusta, jonka suorittamisen lisäksi vaaditaan pätevyyskoe. Muiden eläinlajien ja kuljetusvälineiden kuljettajilta ja hoitajilta edellytetään ainoastaan koulutukseen osallistumista.
Pätevyystodistuksen saamisen ehtoina ovat eläinkuljetusasetuksen liitteen IV mukainen koulutus sekä hyväksytysti suoritettu pätevyyskoe. Kuljettajan ja hoitajan pätevyystodistusta haetaan hyväksytyn kokeen jälkeen sen aluehallintoviraston toimipaikasta, jonka alueella on hakijan kotipaikka.
Pätevyystodistus on voitava tarvittaessa esittää valvontaviranomaiselle, kun edellä mainittuja eläimiä kuljetetaan.
Koulutuksen sisältö
Koulutuksessa käsitellään seuraavat aiheet:
- eläinten fysiologia ja etenkin juoma- ja ravintotarpeet, eläinten käyttäytyminen ja stressin käsite;
- eläinten käsittelyn käytännön näkökohtia;
- ajokäyttäytymisen vaikutukset kuljetettavien eläinten hyvinvointiin ja lihan laatuun;
- eläimille annettava ensiapu; eläimiä käsittelevän henkilökunnan turvallisuusnäkökohdat.
- artiklat 3 (eläinkuljetuksia koskevat yleiset edellytykset) ja 4 (kuljetusasiakirjat) sekä liitteet I ja II
-
- liite I: vaatimukset eläinten kuljetuskuntoisuudesta, kuljetusvälineestä, kuljetuskäytännöistä, karja-aluksia ja kontteja kuljettavia aluksia koskevista lisäsäännöksistä, juotto- ja ruokintaväleistä sekä kuljetusmatka-ajoista ja lepojaksoista sekä eläinten tilaa koskevista vaatimuksista.
- liite II: reittisuunnitelma, jota edellytetään jäsenvaltioiden välisten sekä kolmansista maista ja kolmansiin maihin suoritettavien, kotieläiminä pidettävien muiden kuin rekisteröityjen hevoseläinten sekä nauta-, lammas-, vuohi- ja sikaeläinten pitkien (yli 8 tuntia) kuljetusten osalta.
Kokeesta
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee Tilauksen kommentit -kenttään kirjoittaa, osallistuuko vain koulutuspäivään vai osallistuuko myös kokeeseen (TÄRKEÄÄ: Mainitse Tilauksen kommentit -kentässä myös eläinlaji/eläinlajit, joiden kokeeseen olet tulossa: nauta, sika, lammas, vuohi, hevonen, siipikarja).
Ilmoittautuneille toimitetaan kokeeseen opiskeltava materiaali ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.
Hakijalla on oltava koulutuspäivä käytynä ennen kokeeseen osallistumista. Muistathan ottaa henkilöllisyystodistuksen mukaan. Kokeeseen kannattaa valmistautua huolella, sillä myös hylätty koe maksaa ja se on suoritettava kokonaisuudessaan uudelleen.
Kokeessa on 20 yleistä kysymystä ja 10 kysymystä per valittu eläinlaji. Aikaa kokeen tekemiseen on 1,5 tuntia. Uusintakoe järjestetään tarpeen mukaan.
Koulutuksen tiedot
Seuraava koulutus:
To 16.10.2025
Klo 9-16.30 (klo 15-16.30 tentti)
Sijainti:
Metsäkouluntie 10, Luokka 160
50800 Mikkeli
Hinta:
210€
Lisätietoja:
Tuula Romppanen, opettaja, [email protected]