Koulutuksen kuvaus
Työturvallisuuskoulutus edistää työpaikan turvallisuutta. Työturvallisuuskortti on työpaikoilla työturvallisuuden edistämiseksi kehitetty valtakunnallinen menettelytapa. Työturvallisuuskortin käyttöönotto on työpaikoille vapaaehtoista. Useat tilaajayritykset edellyttävät kuitenkin alihankkijoidensa työntekijöiltä työturvallisuuskorttia. Tästä syystä esim. jo pääsy yhteistyömaa-alueelle edellyttää voimassa olevaa Työturvallisuuskorttia.
Työturvallisuuskortti on nykyisin käytössä myös muilla kuin yhteisillä työmailla, esimerkiksi teollisuudessa, rakennuksilla ja julkisella sektorilla. Työturvallisuuskortin saat päivän mittaisen koulutuksen ja sen päätteeksi pidettävän testin hyväksytysti suoritettuasi. Työturvakortti on voimassa 5 vuotta.
Voit pohtia jo ennen koulutukseen tuloa oman työsi ja työpaikkasi työturvallisuuteen liittyviä asioita.
HUOM! Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.